keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Keski-Suomessa pistetään parkouraten – sirkusta unohtamatta

Parkour oppimiskeskus ry tarjoaa valtakunnallisesti useassa kaupungissa parkouropetusta ja Jyväskylän alueella sirkusopetusta. Kansankielellä toiminta tunnetaan paremmin Parkour Akatemiana ja Jyväskylän Sirkuskouluna. Parkour oppimiskeskus ry on Keski-Suomen vastuullinen toimija Taide in Action – sirkusta ja taidetoimintaa nuorille turvapaikanhakijoille 2016–2017 -hankkeessa (TinA).

Keski-Suomessa olemme tehneet yhteistyötä kahden vastaanottokeskuksen ja yhden alaikäisten tukiasumisyksikön kanssa. Useiden sirkuslajien rinnalla parkour on meillä ollut hankkeessa väkevästi mukana. Toiminta on ollut ennen muuta työpajamuotoista. Lisäksi olemme järjestäneet avoimia jameja, joihin ovat voineet osallistua kaikki halukkaat. Turvapaikanhakijat ovat myös päässeet vierailemaan muilla ohjatuilla sirkus- ja parkourtunneilla.

Jos parkour ei ole tuttua, niin tässäpä siitä sananen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan parkour – joka ensimmäiseltä nimeltään oli ”siirtymien taide” (l'art du déplacement) – on luova tapa liikkua arkisessa ympäristössä sen tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Urbaanin miljöön eri elementit tarjoilevat sopivia haasteita jokaiselle ja ovat helposti kaikkien saavutettavissa. Parkourin parissa lähiympäristö ja kaupungin eri puolet ovatkin tulleet monelle turvapaikanhakijalle tutuksi.

Hyvän sään aikaan monikulttuurisia parkourkeskittymiä on saattanut nähdä ympäri pitäjää muun muassa uimahallin pihalla, leikkipuistoissa ja jopa paikallisessa pikku viidakossa. Luonteva osa toimintaa on ollut parkourille tyypillinen jamimuotoinen treenaaminen, joka on tuonut kantaväkeä ja turvapaikanhakijoita yhteen ja tarjonnut kohtaamismahdollisuuksia kannustavassa ilmapiirissä yhteisen, sopivan anarkistisen, touhun parissa.

Yläkaupungin yö -festivaaleilla Suomen Parkour ry:n jameissa mentiin päin seiniä.
Kuva: Lotta Roukala

Hieman tuntematontahan parkour on monelle osallistujalle ennestään ollut, ja mielenkiintoista sitä on ollut ilman sanoja yrittää selittää. Onpa treeneissä tainnut olla useampikin ihminen, joka on hetken parkourattuaan koittanut tiedustella, että koska se jalkapallo tai yleisurheilu oikein alkaa. Mutta niin vain on parkourin ilosanoma levinnyt ja porukka on siitä kovasti innoissaan.


Kylmän tullen on siirrytty sisätiloihin treenaamaan, mutta sirkus- ja parkourmeininki jatkuu ja tunnelma tihenee. Joulukuussa häämöttävät Open Stage ja Jyväskylässä järjestettävä kansainvälinen Supreme Parkour Armageddon -tapahtuma. Ei se talvi niin synkkä sitten lopulta olekaan!

tiistai 18. lokakuuta 2016

Mäntän Nuorisosirkuksella jo vuoden kokemus kotouttamisesta sirkuksen avulla



Syksy on saapunut! Syksyisiä terveisiä Taide in Action -hankkeen tiimoilta kerrotaan tällä kertaa Mäntän Nuorisosirkuksesta. Iloa on näin syksyllä saatu muun muassa turvavapaikanhakijalasten ja -nuorten kehittyneestä suomenkielen taidosta ja kouluvuoden aloittamisesta alueen peruskouluissa. Kuulumisia kertoo Mäntän Nuorisosirkuksen sirkusohjaaja Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen:

Yli 50 turvapaikanhakijana olevaa lasta ja nuorta ja saman verran Mänttä-Vilppulan kantaväestön nuoria on kuluvan vuoden aikana käynyt harrastamassa Mäntän Nuorisosirkuksen viikkotreeneissä sekä leireillä. Puoleksitoista vuodeksi saadut 150 Taide in Action -ohjaustuntia täyttyvät jo joulukuun alkuun mennessä.
Kesäleiri oli kolmipäiväinen. Sohvalla löhöilee ruokatauolla kuuden maan
lapsia.

Mänttä-Vilppulassa toimii kaksi turvapaikanhakijayksikköä. Ilman vanhempia maahan tulleille lapsille ja nuorille yksikköä ylläpitää Siivet Oy, ja Mäntän Nuorisosirkuksen nurkalla kerrostalossa toimii Suomen Punaisen Ristin Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskus. Asiakkaita yksiköissä on ollut parista sadasta kolmeen ja puoleen sataan paikkapäätösten mukaan. Mäntässä asuu paljon perheitä. Lapset ja nuoret aloittavat koulunkäynnin valmistavassa opetuksessa Vilppulan taajaman puolella ja siirtyvät sieltä kielitaidon parantuessa Mäntän taajaman kouluihin. 

Mäntän sirkus kutsui turvapaikanhakijoina olevat lapset ja nuoret mukaan sirkukseen jo viime syksynä, jolloin nuorten yksikköön tuli paljon asiakkaita. Esitimme silloin, että Suomen Nuorisosirkusliitto hakisi rahaa ja jakaisi sitä turvapaikanhakijatyötä tekeville sirkuksille.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ylimääräinen määräraha ohjaukseen syksyllä 2015 ja Taide in Action -projektiin mukaan pääseminen viime tingassa (kiitos Suomen Nuorisosirkusliiton toiminnanjohtajalle!) mahdollisti myös vastaanottokeskuksen lasten mukaan kutsumisen. Ensi vuonna 25 vuotta täyttävässä sirkuksessamme kun ohjaustyötä on aina jouduttu tekemään talkoilla.

Ohjausapua leireille ja joskus treeneihinkin on saatu entisistä
sirkuslaisista.

SPR:n kurssien jälkeen katsoimme ainoaksi järkeväksi kotouttamisen ja yhteistyön toimintatavaksi sen, että sirkustreenit ovat joka viikko ja samoina päivinä, ja että treenit ovat yhteiset kantaväestön kanssa. Myös kesäleiri turvapaikanhakijatyötä tekevän Keurusjumpan kanssa ja syysleiri Sorin Sirkuksen ohjaajien tuella olivat kaikille yhteiset. Tänä syksynä on treeniryhmiä kolme, kun aloitimme myös perhesirkuksen vanhemmille ja alle 5-vuotiaille lapsille. Tässäkin ryhmässä käy sekä turvapaikanhakijoita että kantaväestöä.

Noin kymmenen eri kansallisuuden mukaantulo on piristänyt koko sirkusta. Suuri ilonaihe oli se, että tänä syksynä lähes kaikki aktiivisimmat sirkuslaisemme pystyivät kielitaitonsa perusteella siirtymään valmistavasta opetuksesta Mäntän peruskouluihin. Kielitaito paranee, kun suomea puhuvat sirkuksessa ohjaajien lisäksi myös tulevat koulukaverit.

 
Nuorten keskinäinen kieli on suomi. Hattutemppuneuvoja jaettiin suomeksi Mäntän Nuorisosirkuksen syysleirillä.

Yhteistyö yksikköjen kanssa on ollut erinomaista kasvatusasioita myöten. Nuorten yksiköstä on lähes aina myös ohjaaja mukana treeneissä auttamassa . Vastaanottokeskuksen yhteistyöohjaaja ei osallistu treeneihin, mutta välittää sirkuksen tiedotteita oman yksikkönsä asukkaille.

Tavoitteemme oli saada paitsi lapset, myös naiset mukaan toimintaan. Se on onnistunut erityisesti perhesirkuksen kautta.  Siellä oiva apua kielen oppimisessa ovat lasten laululeikit, joissa yhdistyvät musiikki ja liikunta. Niihin on helppo muokata itsekin säkeistöjä kielitarpeen mukaan. Lastenlaulujen kautta äidit oppivat suomenkieliset sanat ja melodiat nopeasti.  Naisporukalla kaikki sujuu!

Perhesirkus aloitettiin tänä syksynä vanhemmille ja alle 5-vuotiaille
lapsille.

Huolenaiheitamme ovat ohjaajapula ja jaksaminen.  Talkootyötä on tehtävä edelleen ja uudet rahanhakemiset ovat edessä. Suomi 100 -juhlavuonna Mäntän Nuorisosirkus on pyydetty  omalla osuudella mukaan kesäkuun lopulla esitettävään kansanoopperaan CircOperan tapaan. Kutsu sai harrastajilta innostuneen vastaanoton, mutta tuleva vuosi 2017 on vielä monella tapaa auki.

Kyllikki Ala-Lehtimäki-Jääskeläinen,
sirkusohjaaja
Mäntän Nuorisosirkus


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Sorin Sirkus koordinoi ja opettaa pitkällä kokemuksella



Blogissa pidettiin kesätaukoa  heinäkuussa, ja nyt elokuussa toiminnastaan kertomisen avaa Sorin Sirkus.

Sorin Sirkus on tamperelainen, jo yli 30 vuoden ajan toiminut nuorisosirkus. Olemme olleet vuosia mukana kehittämässä ja laajentamassa suomalaista sosiaalisen sirkuksen kenttää ja toimintatapoja. Olemme kehittäneet sosiaalisen sirkuksen pedagogiaa, ohjaajakoulutusta ja osaamista niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin hankkeissa. Taide in Action -hankkeessa Sorin Sirkus on sekä sirkusopetuksen tuottaja, että yksi kolmesta hankkeen koordinaattorista.

Sosiaalinen sirkus erilaisine ryhmineen on ollut tärkeä osa Sorin Sirkuksen toimintaa jo vuosikausia. Erilaisia ryhmiä vangeista maahanmuuttajiin ja päihdekuntoutujista toimintaterapiaryhmiin yhdistää sama uuden oppimisen ja siitä seuraavan onnistumisen ilo, joka auttaa muiden tavoitteiden saavuttamisessa kuin salaa. Sama pätee myös uusiin Taide in Action -hankkeen myötä aloittaneisiin ryhmiimme, jotka koostuvat etupäässä yksin maahan tulleista alaikäisistä turvapaikanhakijoista. Sirkusharjoitusten kautta on sekä löydetty mielekästä sisältöä ja tekemistä elämään uudessa ympäristössä, että opittu kieltä kuin vahingossa.

Hankkeen alku pyörähti käyntiin reippaasti, kun maaliskuussa harjoituksensa aloitti kolme ryhmää, yksi Tampereella ja kaksi Hämeenkyrössä. Sorin Sirkuksen järjestämä toiminta on ollut sekä pitkäkestoisempaa viikottaista toimintaa, että lyhytkestoista, leirimiuotoista toimintaa. Kevään ryhmät kävivät noin kymmenen harjoituskertaa ja kesäkuussa järjestettiin viiden päivän mittainen leiri, johon osa ryhmäläisistä osallistui. Kun viikottaisissa harjoituksissa harjoiteltiin perustaitoja eri sirkuslajeista, päästiin kesän leirillä tutustumaan syvemmin tiettyihin lajeihin aina päivä kerrallaan. Mukana oli niin jongleerausta, taikuutta, akrobatiaa ja tulitemppujakin.

Toiminta nuorten turvapaikanhakijoiden kanssa on ollut palkitsevaa sekä ohjaajille, että ryhmäläisille. Vastaanottokeskuksista saamamme palautteen mukaan toiminta on tuonut osallistujille lisää energiaa ja positiivista mielialaa, joka on näkynyt myös harjoitusten ulkopuolella. Sorin Sirkuksen ohjaajat taas ovat palanneet tunneilta innoissaan siitä energiasta ja uteliaisuudesta, jolla toiminta on otettu lasten ja nuorten puolelta vastaan.

Nyt syksyllä toiminta jatkuu, muuttaa vähän muotoaan ja mukaan tulee uusia ryhmiäkin. Aloitamme toiminnan kurssimaisesti ainakin yhden uuden ryhmän kanssa ja suunnittelemme myös uuden leirin järjestämistä kesän hyvien kokemusten innoittamana. Lisäksi Sorin Sirkuksen opettajat lisäkouluttavat hankkeen puitteissa myös Mäntän nuorisosirkuksen ohjaajia syyskuussa.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Sirkusleireillä Kanta-Hämeessä


Kesäkuun kuulumisensa turvapaikanhakijoiden sirkusleireiltä kertoo Kulttuurikeskus PiiPoo.

PiiPoo on esteettömän kulttuurin keskus, joka tuottaa ja kehittää esteetöntä kulttuuritoimintaa sekä taiteen ja kulttuurin soveltavaan käyttöön perustuvia palveluita eri ikä- ja erityisryhmille. PiiPoon toiminta on monitaiteista. Toiminnan taiteenlajien kirjoon kuuluvat mm. sirkus ja erityisesti sosiaalinen sirkus, teatteri-ilmaisu ja sen eri menetelmät, musiikki, elokuva, kuvataide, kädentaidot ja sanataide. Toimintaa toteuttavat kulttuurin ja taiteen ammattilaiset.

Toiminnan ytimenä on taiteen ja kulttuurin keinoin tapahtuva yhteistoiminta ja sen myötä osallistuvien henkilöiden hyvinvoinnin lisääntyminen.

PiiPoo on vastuullinen toimija Taide in Action – sirkusta ja taidetoimintaa nuorille turvapaikanhakijoille 2016–2017 -hankkeessa (TinA).

yhteinen rentoutushetki
Sivellinrentoutus

Helmikuusta asti suunnitteilla olleet sirkusleirit ovat nyt takanapäin. Monenlaiset vaiheet ja muutokset siivittivät matkaa kohti sirkusleirejä, ja itse tavoite – turvapaikanhakijoiden kohtaaminen sirkuksen keinoin – tuntui välillä karkaavan fokuksesta. Onneksi me sirkuksen (ja yleisemmin taiteen) tekijät olemme sitkeitä ja sopeutuvaisia! Toki meidän sitkeytemme kalpenee turvapaikanhakijoiden sitkeyden edessä. Kaikki tiellämme olleet haasteet unohtuivat, kun pääsimme itse toimintaan kiinni.
lapsi ja sirkusvälineitä
sirkusinstallaatio

PiiPoo on toteuttanut projektille kesäkuun aikana kolme leirikokonaisuutta. Ensimmäinen sirkusleiri oli suunnattu pienille lapsille ja heidän vanhemmilleen, nuorimpien osallistujien ollessa kolmevuotiaita. Tämän leirin keskiössä olivat erilaiset leikit ja pelit, sirkustelua unohtamatta. Toisen leirin osallistujat olivat 10–16-vuotiaita. Heistä voisi vaikka heti perustaa toimivan sirkusryhmän, niin iso into sirkustaitojen opettelemiseen tämän leirin osallistujissa heräsi. Nimesimme ryhmän Abrakadabra -sirkukseksi. Nämä kaksi ryhmää pääsivät vierailemaan meillä PiiPoossa, jossa he kohtasivat suomalaislasten sirkusleirin. Lapset saivat sirkustella yhdessä sekä esiintyä toisilleen.


Kolmannen leirin osallistujat olivat yksin maahan saapuneita, 15–17-vuotiaita poika. Pojat innostuivat sirkuksesta, varsinkin akrobatiasta ja pyramideista. Tämän leirin huippuhetkenä oli poikien ja heidän edunvalvojiensa yhteinen sirkusteluhetki ja sitä seurannut lentopallopeli.


diaboloharjoitus
treeniä, treeniä...

Monta jonkkaheittoa, pyramidin rakentamista, poin pyörittämistä, hymyä, halausta, katsetta, elettä, hikipisaraa ja keskustelua rikkaampana saamme nyt viettää kesätaukoa. Elokuussa alamme suunnitella tulevaa toimintaa Kanta-Hämeessä. Nyt tiedämme jo paljon enemmän siitä kuinka ja millaista toimintaa toteuttaa.
Kiitos kaikille tähän mennessä toimintaan osallistuneille ja sitä tukeneille!